Autourheilukonsultointi

Autourheilukonsultointi



Heikki on harrastanut ralli- ja rata-ajoa vuodesta 1975 lähtien ja aktiiviura jatkuu edelleen. Kokemusta on kertynyt kuljettajana, kartanlukijana, tiimipäällikkönä ja ajokouluttajana.

Kilpailulähtöjä on takana yli 300 ja ne ovat kertyneet kahdeksassa eri maassa, joista kaukaisin on USA. Luokka- ja ryhmävoittoja on MM-tasolta asti. Heikki on ajanut 21 MM-rallia ja ollut kartanlukijana kahdessa. Kartanlukukokemusta on Suomen lisäksi Saksasta ja Hollannista. Rata-ajokokemusta on Suomen kilpailujen lisäksi esimerkiksi Nürburgringin 24 tunnin ajosta.

Ajokoulutus on ollut osana harrastusta jo parin vuosikymmenen ajan. Heikki on toiminut Suomen Mercedes-Benz klubin ratapäivien kouluttajana kymmenen vuotta. Hyviin tuloksiin johtanutta henkilökohtaista ajo- ja nuotituskoulutusta Heikki on antanut usealle kuljettajalle.

Altmeister Oy:n palvelut kattavat ajokoulutuksen radalla ja rallissa, nuotituksen perusteiden opettamisen, tiimin rakentamisen, sponsorien hankinnan ja ulkomailla kilpailemisen kokonaisuudet.